

Kirjoittaja
Moiva
Julkaistu
Pitkään jatkuneeseen hoiva-alan työvoimapulaan haetaan ratkaisuja muun muassa hoivatyötä helpottavista, tekoälyyn perustuvista teknologioista. Efima on suunnitellut Attendon hoivakoteihin uuden tekoälyratkaisun, jossa hyödynnetään Efiman omaa Moiva-alustaa ja Microsoftin teknologioita. Tämä mahdollistaa hoivatyössä tehtävien kirjausten tekemisen suullisesti vapauttaen näin hoitajien aikaa asukkaiden kohtaamiseen. Kirjausten sisällön rikastuessa myös niiden laatu paranee.
Manuaalisesta kirjaamisesta reaaliaikaiseen puheentunnistukseen hoivatyössä
Suomalainen digiyhtiö Efima on luonut Attendolle Microsoftin puheentunnistusteknologiaa ja Azure OpenAI -kielimallia hyödyntävän Moiva-tekoälyratkaisun, joka vähentää merkittävästi kirjaamisiin käytettyä aikaa ja parantaa niiden laatua. Tähän asti hoitajat ovat käyttäneet merkittävän osan työajastaan asiakastyön manuaaliseen kirjaamiseen. Uuden ratkaisun ansiosta hoitajat voivat sanella kirjaukset esimerkiksi puhelimeensa reaaliaikaisesti.
Moivan asiakkuusjohtaja Sami Sipiläisen mukaan ratkaisun hyödyt ovat merkittävät: "Puheentunnistuksen avulla kirjaukset voidaan tehdä reaaliaikaisemmin, tarkemmin ja nopeammin. Tämä mahdollistaa laadukkaamman datan hyödyntämisen hoivatyössä ja jättää hoitajille enemmän aikaa keskittyä olennaiseen – eli asukkaiden kohtaamiseen."
Tekoälyratkaisu on suunniteltu siten, että se takaa asukastietojen turvallisen ja luottamuksellisen käsittelyn. Lopulliset kirjaukset hyväksyy aina kirjaaja itse ennen niiden siirtymistä järjestelmään.
Kehitystyötä yhdessä hoitohenkilökunnan kanssa
Hoivakotien sujuva arki sekä asukkaiden mahdollisuus omannäköiseen, hyvään elämään ovat Attendolle strategisia tavoitteita, ja vuonna 2023 Attendolla haluttiin tutkia teknologian mahdollisuuksia parantaa arkea hoivakodeissa. Hankkeen alussa Efiman Moiva-tiimi ja Microsoft vierailivat Attendo Vuoripirtissä tapaamassa hoivakodin henkilökuntaa, havainnoimassa heidän työskentelyään ja keskustelemassa, miten teknologialla voitaisiin vastata hoivatyön haasteisiin. Vierailun lopputuloksena tunnistettiin useita kehitysmahdollisuuksia, joista manuaalisen kirjaustyön tehostaminen nousi ylitse muiden. Tarpeeseen soveltuvaa teknologiaratkaisua kehitettiin tiiviissä yhteistyössä Moivan ja Vuoripirtin henkilökunnan kanssa, ja tarkoitus on, että jo keväällä 2024 Vuoripirtin hoitajat pääsevät pilotoimaan sitä käytännön hoivatyössä.
”Uusi kirjaustapa on todellakin merkittävä parannus hoitotyöhön. Olemme olleet mukana kehitystyössä innovatiivisella otteella, eivätkä uudet teknologiset ratkaisut ole aiheuttaneet lisästressiä attendolaisille. Itse asiassa erityisesti ne, jotka eivät ole niin tottuneita tietokoneen käyttöön, odottavat tätä uudistusta innolla”, sanoo Attendo Vuoripirtin johtaja Niina Suvanto.
”Ilman hoitajiemme sitoutumista emme olisi päässeet näin hyvään lopputulokseen. Nyt onnistuimme luomaan teknologiaratkaisun, joka tekee heidän työstää sujuvampaa ja mielekkäämpää – lisäämättä ylimääräisiä laitteita ja järjestelmiä”, Attendon tietohallintojohtaja Jukka-Pekka Luhanko iloitsee.
Teknologia vastauksena hoiva-alan työvoimapulaan
Hoiva-alaa – kuten muutakin sote-alaa – vaivaa työvoimapula, kun tulevien vuosien aikana merkittävä osa alan tekijöistä on eläköitymässä samaan aikaan, kun ikääntyvän väestön hoivan tarve kasvaa. Teknologiat, jotka vapauttavat aikaa hoiva-alan aikasyöpöistä asukkaiden tarpeisiin vastaamiseen, tarjoavat osan ratkaisua tähän haasteeseen.
Ratkaisu hyödyntää Microsoftin Azure OpenAI ja Power Platform -pilvipalveluita, ja Microsoft on ollut tukemassa Moivaa ja Attendoa hankkeessa. "Tekoälykehitys on lyhyessä ajassa ottanut valtavia askeleita eteenpäin, ja puheentunnistusteknologiamme on nyt sillä tasolla, että sillä voidaan tuoda todellista lisäarvoa liiketoimintaan. Efiman ja Attendon yhteistyö on esimerkki siitä, miten teknologia voi auttaa yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisessa", Microsoftin Janne Suominen, vähäkoodisten ratkaisujen myyntivastaava, kommentoi.
Lisätietoja
Moiva, Customer Director Sami Sipiläinen
sami.sipilainen@moivacare.com, +358 40 078 9992
Attendo, tietohallintojohtaja Jukka-Pekka Luhanko
jukka-pekka.luhanko@attendo.fi, +358 40 162 4756
Microsoft Suomi, viestintäjohtaja Pekka Isosomppi
pekka.isosomppi@microsoft.com, +358 40 516 2399
Aiheeseen liittyvää



